Käsityön taikaa ja sisustuksen saloja

Jouluinen satu - Lahja ja Sisustus Juuttisäkki

Jouluinen satu

Olipa kerran kaunis, luminen metsä, joka odotti malttamattomana joulua. Tänä vuonna eläimet olivat päättäneet järjestää omat joulujuhlansa, mutta heillä oli yksi pulma: metsän suuri kuusi oli aivan alaston, eikä sillä...

Vanutäytteinen kuusikoriste jouluun - Lahja ja Sisustus Juuttisäkki

Vanutäytteinen kuusikoriste jouluun

Tällä kertaa valmistetaan pieni pehmeä joulukuusi. Joulukuusi käy kuusen koristeeksi, koristeeksi pöytään tai lahjapaketin päälle. Sujauta kuusi vaikka lahjapullon kaulaan tai tee useampi koriste ja laita suklaakonvehtien kera sellofaaniin. Saaja...

10 lahjaideaa juuttisäkistä valmistettuna - Lahja ja Sisustus Juuttisäkki

10 lahjaideaa juuttisäkistä valmistettuna

10 jouluista lahjaideaa, joissa vanha juuttisäkki saa uuden elämän Vanha juuttisäkki on paljon enemmän kuin pelkkä säkki. Se on pala mennyttä aikaa, täynnä tarinoita ja mahdollisuuksia. Kun joulunaika lähestyy ja...

Helppo koriste joulukuuseen - tee se itse - Lahja ja Sisustus Juuttisäkki

Helppo koriste joulukuuseen - tee se itse

Pienellä vaivalla voit tehdä nopeasti koristeen joulukuuseen. Koristeen voi myös antaa lahjaksi tai sitoa lahjapakettiin kauniiksi yksityiskohdaksi. Käsintehty koriste tuo joulun tunnelmaa kotiin ja on samalla pieni muistutus siitä, että...

Villa kutittaa, mutta siihen konsteja. - Lahja ja Sisustus Juuttisäkki

Villa kutittaa, mutta siihen konsteja.

Villan kutittavuus johtuu useista tekijöistä, jotka liittyvät sen kuitujen rakenteeseen, käsittelyyn ja yksilön ihon herkkyyteen. Suurimpia syitä siihen miksi villa kutittaa:  1. Kuitujen paksuus ja jäykkyys Villan kuitujen paksuus mitataan...

Kodintekstiilien hoitovinkit - Lahja ja Sisustus Juuttisäkki - Lahja ja Sisustus Juuttisäkki

Kodintekstiilien hoitovinkit - Lahja ja Sisustu...

Kodintekstiilit, kuten räsymatot, keittiöpyyhkeet ja käsintehdyt lankatuotteet, ovat kodin arjen helmiä. Ne tuovat lämpöä, väriä ja luonnonläheisyyttä jokaiseen kotiin.